Toimintasuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2023

ROVANIEMEN SENIORIT RY

Yleistä

Vuosi 2023 on yhdistyksemme 50.  toimintavuosi.  

Kansallisen senioriliiton teema ROHKEASTI ETEENPÄIN! on myös Rovaniemen senioreiden vuoden teema. 


Järjestötoiminta ja koulutus

Sääntöjemme mukaisesti järjestämme vuosittain kaksi virallista kokousta: kevät- ja syyskokouksen.  Hallitus kokoontuu tarvittaessa. 

Osallistumme Lapin kansallisen senioripiirin, Rovaniemen Eläkeläisten Yhteisjärjestö ry:n (REY) sekä Lapin eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunnan toimintaan sekä järjestöjen järjestämiin koulutustilaisuuksiin. 

Koulutuksessa  erityisesti keskitymme digiosaamisen lisäämiseen. 

Mukaan päätöksentekoon



Harrastus- ja virkistystoiminta

Järjestämme yhdistyksen jäsentilaisuuksia kaksi kertaa kuukaudessa.  Niihin pyrimme hankkimaan mielenkiintoisia alustuksia ja virkistävää ohjelmaa.  Muistijumppaa pidetään kaksi kertaa kuukaudessa.  

Teatterikäyntejä Rovaniemellä ja muissa lähikaupungeissa jatkamme omina retkinä sekä yhteisretkinä Lapin sotaorpojen kanssa.

Talous

Toimintaamme rahoitamme  jäsenmaksuilla sekä kahvi- ja arpajaistuotoilla.

Tiedottaminen

Jäsenemme saavat  sähköpostitiedotteen ennen kevät- ja syyskauden alkua. Siihen kokoamme kauden toiminnan tapahtumat. Jäsenille, joilla ei ole omaa säjköposti, lähetämme kirjallisen kesät- ja syystiedotteen. Lapin Kansan seuratoimintapalstalla tiedotamme jäsentapaamisista keskiviikkoa edeltävänä lauantaina. Muista tapahtumista tiedotamme tarpeen mukaan.  

Lisäämme sähköpostitiedottamista ja pidämme yhdistyksen facebook sivut kiinnostavina. Hallituksella on oma whatsup - ryhmän tiedotusrinki.

Yhdistyksen internet-sivut on päivitetty osoitteessa www.rovaniemi.senioriyhdistys.fi.  Senioriliiton julkaisemaa Patina-lehteä käytämme  myös tiedottamiseen.  

Tavoitteenamme on jäsenmäärän kasvattaminen. Se onnistuu mielenkiintoisella toiminnalla sekä kaikkien jäsenten aktiivisella panoksella. 


Muu toiminta  

Jäsenten syntymäpäivinä (70 v, 75 v, 80 v jne.) muistamme heitä onnittelukortilla sekä kerran vuodessa järjestettävällä yhteisellä syntymäpäiväjuhlalla. Kutsumme 90 vuotta täyttävän jäsen kunniajäseneksemme eikä häneltä sen jälkeen peritä jäsenmaksua.